On ollut jo pitkään vallalla erikoinen villitys, jossa kodista yritetään tehdä mahdollisimman steriili tila, ikään kuin kyseessä olisi leikkaussali eikä paikka, jossa on tarkoitus elää, hengittää ja joskus jopa pudottaa leivänmuru lattialle. Sisustuslehtiä selaillessa tulee helposti se vaikutelma, että onnellisuus asuu valkoisissa pinnoissa, kiiltävässä betonilattiassa ja siinä, ettei missään näy jälkeäkään inhimillisestä elämästä. Kun jopa matot loistavat poissaolollaan, on kaiku niin kova, että keittiössä pudonnut teelusikka kuulostaa olohuoneessa kirkonkellojen soitolta.
Missä matot, missä seinällä kaikua vaimentavat kankaat?
Matottomilta kuulee usein moitteita pölystä ja siivoamisen vaivalloisuudesta. On toki totta, että paksu nukkamatto vaatii imurilta hieman enemmän huomiota kuin paljas laminaatti, parketti tai kivilattia, mutta mukavuudella on aina hintansa. Pölykammo on kuitenkin huono isäntä, jos se johtaa siihen, että oma olohuone muistuttaa tunnelmaltaan enemmän hammaslääkärin odotustilaa kuin rentoutumispaikkaa.
Pehmeät materiaalit tuovat mukanaan myös kaivattua visuaalista armoa. Ne eivät vaadi asukkaaltaan jatkuvaa täydellisyyttä tai sotilaallista järjestystä. Kun koti on vuorattu lämmöllä, siellä uskaltaa hengittää ulos ilman pelkoa siitä, että rikkoo steriilin harmonian. Lopulta kyse on valinnasta kliinisen puhtauden ja eletyn elämän välillä, ja onneksi tuo jälkimmäinen voittaa aina tunnelmassa.
Ryijyt tulevat takaisin – ja nyt ei puhuta miesten karvoituksesta
Onneksi suunta näyttää olevan hitaasti muuttumassa. Yle uutisoi hiljattain, kuinka perinteiset ryijyt ja seinävaatteet ovat tekemässä vahvaa paluuta suomalaisten koteihin. Kyse ei ole vain estetiikasta, vaan myös kaipuusta pehmeyteen ja lämpöön. Tämä on tervetullut uutinen korvillemme. Kirjaimellisesti. Kun seinät vuorataan jälleen tekstiileillä ja lattiat peitetään paksuilla matoilla, kodin äänimaisema muuttuu radikaalisti. Puheensorina ei enää kimpoile seinistä kilpaa astianpesukoneen hurinan kanssa, vaan äänet pehmenevät ja keskusteluun tulee rauhallinen sävy.
Seinävaate on monelle edelleen kirosana, joka tuo mieleen 70-luvun tunkkaiset värit ja pölypunkkien valtakunnan. Tämä mielikuva on kuitenkin syytä päivittää. Moderni seinätekstiili tai vanha, arvokas ryijy on kuin taideteos, joka samalla eristää ääntä ja tuo tilaan sielukkuutta. Se kertoo, että tässä asuu ihminen, joka arvostaa historiaa ja käsityötä enemmän kuin kliinistä puhtautta. Samalla tavalla kunnollinen, painava matto sitoo huonekalut yhteen saarekkeeksi, jossa on hyvä olla. On aivan eri asia laskea aamulla jalkansa pehmeälle villalle kuin kylmälle laminaatille, joka tuntuu imevän kaiken lämmön varpaista.
Kerroksellisuus on avainsana
Kodikas asunto ei synny siitä, että noudatetaan orjallisesti uusimpia trendejä tai ostetaan kauppa tyhjäksi valkoisista koriste-esineistä. Se syntyy kerroksellisuudesta. Siitä, että uskalletaan tuoda tilaan materiaaleja, jotka tuntuvat hyvältä sormenpäissä ja vaimentavat maailman melua. Kun istuu illalla sohvan nurkassa, taustalla seinävaatteen lempeä tekstuuri ja jalkojen alla paksu nukkamatto, voi tuntea, kuinka syke laskee.
Matto onkin sisustuksen todellinen ankkuri, joka estää huonekaluja ajelehtimasta irrallaan kolkossa tyhjyydessä. Oikein valittu matto kokoaa huoneen visuaaliset elementit yhteen ja tarjoaa kaivattua vastapainoa koville pinnoille. Kyse on pohjimmiltaan siitä tunteesta, kun koti ei vain näytä edustavalta, vaan tuntuu ja kuulostaa turvalliselta pesältä. Kun annamme kodille luvan olla pehmeä, annamme samalla itsellemme luvan rentoutua. Jätetään siis kamala kolina käytäville ja toivotetaan tervetulleeksi hiljaisuus, lämpö ja maton sekä seinävaatteiden tuoma lempeä syleily. Vasta silloin tila muuttuu asunnosta kodiksi.
Koti ei ole enää kaikukammio. Ja vaikka joku saattaakin vielä nyrpistää nenäänsä seinällä roikkuvalle villateokselle, on asukkaalla viimeinen nauru: hänellä on lämmin, hiljainen ja omannäköinen koti, jossa mieli lepää. Se on ylellisyyttä, jota ei voi rahalla ostaa rautakaupan maaliosastolta.