Itä-Helsingissä sijaitseva Kontulan asuinalue on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista lähiöistä. Siellä asuu ihmisiä pienen kaupungin verran, yli 14 000. Alue on myös yksi Suomen monikulttuurisimmista, sillä joka neljäs asukas puhuu äidinkielenään jotakin muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Kontula asuinalueena onkin varsin monikulttuurinen, vireä ja elävä. Alueen huono maine on viime vuosina vähentynyt ja Kontula on alettu nähdä mahdollisuuksien kaupunginosana erinomaisten metroyhteyksien päässä keskustasta.
Kontula asuinalueena
Kontulan asuinalueen ytimen muodostaa Kontulan ostoskeskus, joka asuinalueen tavoin on kokenut viime vuosina kasvojenkohotuksen. Ostoskeskuksessa toimii noin 80 yrittäjää ja viime aikoina tilaa ovat vallanneet erityisesti laadukkaat ruokaravintolat. Myös etnisiä ruokatarvikkeita on runsaasti saatavilla eri liikkeissä. Alueella on runsaasti kouluja ja päiväkoteja sekä aktiivista hengellistä toimintaa ja kulttuurielämää.
Vesala asuinalueena sijaitsee Kontulantien molemmin puolin. Sekä Vesala että Kontula ovat urbaanista sijainnistaan huolimatta myös kiinteästi yhteydessä luontoon. Kontulan, Kivikon ja Vesalan alueilla levittyy Kivikon metsä, jonne pääsee lähes suoraan Kontulan metroasemalta. Vaihtelevan maasto tarjoaa lukuisia ulkoilureittejä. Alueella on myös runsaasti puistoja, joista tunnetuin on Kelkkapuisto. Siellä on mahdollisuus laskea mäkeä talvella ja skeitata muina vuodenaikoina.
Edullista asumista Kontulassa
Kontulaa on totuttu pitämään halvan asumisen alueena. Tämä pitää edelleen paikkansa, joskin asuntojen hinnat ovat nousussa. Sijoittajat ovat nähneet alueen jo pitkään ihanteellisena kohteena, sillä vuokra-asunnoille on kova kysyntä. Mitä paremmin Kontula on pystynyt puhdistamaan entistä, negatiivista mainettaan, sitä suuremmaksi alueen vetovoima on kasvanut.